Puijolle makoisa 3-0 voitto Pölkystä

27.3.2024

Puijo Wolley 3 - 0 Pölkky Kuusamo (28-26, 25-19, 25-21)

Avauskokoonpanot:
Pölkky: Pollard, Palmer, Harris, Yli-Sissala, Jones, Lehto ja 
Puijo: Autere, Kääntä, Palmer, Räty, TIkka, Räsänen ja Help (L)

Kotijoukkueen vastaanotto oli ottelun alussa epävarmaa ja Pekka Seppänen piti ensimmäisen aikalisän jo 0-3 -tilanteessa. Kahden Liina Rädyn ässän jälkeen peli olikin 6-4 ja Pölkyn ensimmäisen aikalisän vuoro. Puijon kapoisessa johdossa pelailtiinkin pitkään, joskin Pölkky kävi rinnalla pariin otteeseen. Kotijoukkueen päästyä kolme pistettä keulille 14-11, Pölkky käytti toisen aikalisänsä. Rädyn päästyä uudelleen syöttämään, kuopiolaiset saivat eron kasvatettua viiteen pisteeseen. Pölkky osoitti jälleen sitkeytensä ja hiipi Bettina Yli-Sissalan torjunnan myötä kahden pisteen päähän 20-18 ja Puijo rauhoitti tilannetta aikalisällä. Puijon virheellä ero kaventui yhteen, mutta hakkuri Selma Räsänen pyssytti kakkospaikalta tilanteeksi 21-19. Carlyle Nusbaum otti Makenzie Harrisin paikan Pölkyn kentällisessä. Lopulta johto kesti ja Puijo eteni 24-21 eräpalloon Pölkyn hyökkäysvirheellä. Ratkaisu kuitenkin antoi odottaa itseään jatkopalloille asti. Aniah Palmer hyökkäsi lopulta eräpallon 27-26, ja Räsänen nappasi tuuletuksesta päätellen nautinnollisen torjuntapisteen 28-26 erän ratkaisuksi.

Toisessa erässä oltiin tasoissa kuuden pisteen kohdalla, jonka jälkeen Puijo onnistui repimään kaulaa. Neljä pistettä riitti Sotiris Gkotsikselle, joka marssitti pelaajansa aikalisälle tilanteessa 13-9. Piste lisää Puijolle ja Pölkyn passariksi asteli Joanna Kallinen Sofia Lehtoa korvaamaan. Kuusamolaiset saivatkin yhden kavennuspisteen hakkuri Lexi Pollardin toimesta. Puijon peli kulki kuin juna, ja pisteissä 17-10 Pölkky otti jälleen kentälle Nusbaumin Harrisin tilalle. Puijon johtaessa 20-15 kotijoukkue otti tuplavaihdolla kentälle Megija Dambrehten ja Piper Matsumoton. Kuopiolaisten rymisteltyä tilanteeseen 22-17 vieraat tuumailivat tilannetta aikalisällisen. Pölkyn liekki paloi edelleen ja Amiya Jones teki valtavalla torjunnalla tilanteen 18-23, mutta Palmer hyökkäsi kuopiolaiset eräpalloon 24-18. Erä päättyi Pölkyn syöttövirheeseen 25-19.

Kolmannen erän aloituskokoonpanossa Pölkyllä olivat passarina Kallinen ja yleispelaajana Nusbaum. Erän alkajaisiksi kotijoukkue sai kylmän kylvyn, kun kahden hyökkäysvirheen jälkeen peli oli 1-6. Puijon aikalisän jälkeen Jones sai vielä yhden ässän kenttään, mutta sitten eroa saatiin kavennettua. Pohjoiset vieraat ottivat kuitenkin eron uusiksi ja kävivät jo 5-11 johdossa. Räsänen onnistui hyökkäyksesssä ja torjunnassa sekä Taija TIkka keskihyökkäyksessä, ja näiden jälkeen peli olikin jo 8-11. Tuota pikaa Puijo oli päässyt tuntumalle 12-13, ja Pölkyn aikalisän jälkeen peli oli tasan vieraiden käsittelyvirheen vuoksi. Puijolla kulki hetkellisesti kaikki ja kotijoukkue meni 15-13 johtoon. Pölkky tuli Madeline Palmerin hyökkäyksellä ja kuopiolaisvirheellä tasoihin, mutta Puijo otti parin pinnan johdon takaisin ja Taija TIkan ässän jälkeen peli oli 18-15. Pölkyn seuraava aikalisä ja kavennus 18-16, jonka jälkeen tuplavaihdolla sisään Shomaker ja Lehto. Kohta nähtiin huikean pitkä maratonpallo, jonka päätti Palmer lukuihin 19-17. Kotijoukkue onnistui pitämään eron, ja Tikka torjui kuopiolaiset eräpalloon 24-20 ja samalla suorituksella peli ratkesi 25-21.

Tilastot:

Pölkky:
Palmer 16/+4
Jones 11/+9
Pollard 10/+5

Puijo:
Palmer 18/+15
Tikka 11/+7
Räsänen 10/+8

Syöttö (ässät/virheet):
Pölkky 5/7
Puijo 5/8

Vastaanotto (pos-%):
Pölkky 29
Puijo 28

Torjunnat:
Pölkky 6
Puijo 10

MVP:t
Madeline Palmer, Pölkky
Liina Räty, Puijo