Puolivälierät LP Viestiä vastaan

11.3.2024

Puijo aloittaa playoff-mittelönsä vierasottelussa Salossa keskiviikkona 13.3. klo 18:30. Kotona pelataan perjantaina 15.3. klo 18:30 ja Salohallilla jälleen sunnuntaina 17.3. myöskin viikonloppuottelulle poikkeuksellisesti 18:30. Neljäs ja viides ottelu pelataan tarvittaessa samoin kahden päivän välein Kuopiossa ja Salossa. Pelirytmi on siis tiivis ja matkustamista tulee riittämään.

LP Viesti oli pitkään Mestaruusliigan kakkonen Pölkky Kuusamon kannoilla, mutta päätyi viimeisen kierroksen kahinoissa neljänneksi, ja kohtaa näin ollen viidenneksi sijoittuneen Puijon. Puijo vei keskinäisissä kohtaamisissa tällä kaudella pidemmän korren häviten vain kauden ensimmäisen Studentialla pelatun matsin 2-3. Syyskauden viimeinen ottelu pelattiin Salossa ja sieltä palattiin Kuopioon iloisina viisieräisen voitto taskussa. Helmikuussa Puijo onnistui kukistamaan salolaiset koti-Studentialla komeasti 3-0.

Megija Dambrehten mietteet pleijareista: ”Puijon kapteenin ominaisuudessa en voisi olla ylpeämpi joukkueen taipaleesta playoffeihin. LP Viesti on kunnioitettava vastustaja, mutta olemme valmiina kohtaamaan heidät. Pelaajat ovat terveitä, nälkäisiä ja päättäväisiä. Vaikka pelimatkat ovat pitkiä ja ottelutahti kiivas, olemme parhaimmillamme kamppailun adrenaliinihuumassa. Nämä ovat ensimmäiset playoffini kotimaani ulkopuolella ja on kunnia johdattaa joukkueeni seuraavaan jännittävään taistoon. Yhdessä teemme parhaamme ja jätämme kaiken kentälle! Let the playoffs begin!”

LP Viestin pistenikkari on tällä kaudella ollut ukrainalaishakkuri Daria Butkevych. Hän tehtaili runkosarjassa 436 pistettä ja hyökkäsi peräti 952 kertaa onnistuen 379 tapossa. Toiseksi paras pisteentekijä oli kovaa hypäriä syöttävä yleispelaaja Kristina Yordanova (BUL) 313 pisteellään. Passipeliä on tällä kaudella pääsääntöisesti pyörittänyt Nea Luntamo. Emmi Mäki-Kojola ja ranskalainen Clemence Garcia saivat keskipelaajista eniten peliaikaa. Mainittakoon lisäksi hyvää kautta pelaava yleispelaaja Arita Ternava ja yksi Suomen parhaista liberoista, joukkueensa kapteenina toimiva Netta Laaksonen.

Perjantaina 15.3. pääsee siis kokemaan playoff-huumaa Studentialla. Matsi alkaa 18:30 ja otteluisäntänä häärii Kliini Autokäsittely!