OrPo voittoon Kuopion keskiviikko illassa

20.1.2021

Aloitukseen Anni, Jooa, Hilu, Sanni, Pihla ja Pilvi sekä Petra. OrPo aloitti ottelun syöttämällä rohkeasti. Oman vastaanoton kanssa oli alusta asti vaikeuksia, joka heijastui seuraaviin kosketuksiin, eikä hyökkäykseen saatu tehoja. Liian monta hyökkäystä päätyi vastustajan torjuntaan tai virheeksi. Erässä saatiin hyvin horjutettua vastustajan vastaanottoa, mutta torjunta- puolustuksella oli heikompaa tekemistä. Erä selvästi vieraille 14-25.

Toisessa erässä sama jengi kentälle. Erän alku oli tasaista ja Puijo sai tatsia peliin. Erää edettiin tasatahtiin puolenvälin paikkeille, jolloin Nymanin syöttövuorolla OrPo sai revittyä selvän eron. Vastaanotto oli helppojenkin syöttöjen kanssa hieman vaikeuksissa. Virheitä kasaantui ja vaihdoista huolimatta ei saatu muutettua pelin suuntaa. Erässä puolustuksessa saatiin jo paremmin palloja peliin, mutta hyökkäyspäässä ei saatu tapettua palloa riittävän tehokkaasti. Erä OrPolle meidän virheilyn avittamana 18-25.

Kolmannessa erässä jatkui toisen erän lopun mollivoittoinen suorittaminen. OrPo vei peliä alusta asti ja kikkaili palloja Puijon kenttään kovin tehoin. Erässä Puijon hyökkäykset pysähtyivät useasti OrPon torjuntaan. Torjunnan lisäksi OrPon puolustus toimi ja se sai palloja peliin ja tappoi niitä kovalla prosentilla. Erä nopeasti ohi ja murskalukemat 8-25 tauluun ja 0-3 voitto vieraille.

Pelin voitosta ei ollut tänään epäselvyyttä, sen verran vakuuttavasti OrPo sen hoiteli. Vaikeudet vastaanotto pelaamisessa johtivat heikompiin suorituksiin kakkoskosketuksissa, jonka jälkeen hyvin puolustavaa joukkuetta vastaan ei saatu tehokkaita hyökkäyksiä aikaiseksi. Vaikka oma syöttö oli pelissä hyvää, ei puolustus saanut vastustajan peippejä ylös. 

Tänään ei oltu henkisesti riittävän hyviä, jotta oltaisiin saatu omaa peliä pyörimään. Vastustaja iski hyvin heikkouksiin ja ansaitsi voiton järkevällä pelaamisella. Pelin parhaana @lasilinkki palkinnoin kotijoukkueelta Pilvi Kettunen ja vierailta keskitorjuja Anastasia Boricheva. Pitkäksi aikaa ei jäädä murehtimaan, sillä jo lauantaina on uusi tilaisuus, kun LP- Vampula saapuu Studentialle vieraaksi.


Pelaaja- ja valmentajakommentit

Jukka Lehtonen, PuWo
- Vastaanotto-hyökkäys oli tänään meidän akilleen kantapää. Kun peli ei lähtenyt alusta alkaen käyntiin, meni se meiltä vähän kireeks, yritettiin vähän liikaa sen jälkeen. Toinen erä käynnistyi hienosti, mutta sitä ei sitten saatu vietyä ihan maaliin asti. OrPo pelas just niinku oltiin katottu. Puolustettiin tosi hienosti palloja, mutta vastustaja sai aivan liikaa pisteitä peippaamalla ja tsekkaamalla.

Sotiris Gkotsis, OrPo
- Saimme tänään selvän voiton. Onnistuimme käsittelemään energiamme sunnuntain viiden erän pelin jälkeen. Meillä oli joitakin ongelmia vastaanotossa, mutta pystyimme kontrolloimaan peliä.

Pilvi Kettunen, PuWo
- Meidän peli oli vähän niinkuin Kristan auto -20 asteen pakkasessa; koittaa käynnistyä, mutta ei oikein lähe. Pikkasen aseetonta oli, mutta hyviäkin pätkiä, jotka eivät kuitenkaan kantaneet koko erää. Vastustaja pelasi hyvin.

Anastasia Boricheva, OrPo
- Hyvä peli meidän osalta. Jo tullessa sovittiin, että näytetään Puijolle mihin me pystymme.

Tilastot

Puijo Wolley - OrPo 0-3 (14-25, 18-25, 8-25)
Puijo: Hänninen 8/+1,Hujanen 6/+0,Kääntä 4/-2
OrPo: Ubavic 13/+6,Kalantarid 13/+10,Boricheva 11/+10
Ässät 3-10, syöttövirheet 2-7, torjunnat 2-13, hyökkäys% 24-40, vastaanotto% 33-44

Pistekilpailu:
3 Boricheva OrPo
2 Häkkinen OrPo
1 Kettunen Puijo

PROlibero
Sanna Häkkinen, OrPo