Puijo Wolleyn valmennustiimi on koossa!

11.6.2021

Kuten aiemmin tiedotettua, pelaajarunko alkaa ensi kaudelle olla jo koossa. Seura etsii vielä hakkuria joukkueen vahvistukseksi mutta on luottavaisin mielin sen suhteen, että kovakätinen yksilö löytyy. 

Joukkueen päävalmentaja Jukka Lehtosen sopimus julkistettiin jo lähes kaksi kuukautta sitten ja nyt olisi muun valmennustiimin esittelyn vuoro. Viime kaudella Jukan oikeana kätenä toiminut apuvalmentaja Pasi Seppänen jatkaa kuten myös fysiikkavalmentaja Johanna Lehtonen. Lisäksi tiimiin liittyy joukkueenjohtajaksi Tero Hartikainen, joka on tutumpi kuopiolaisen miesten lentopallon puolelta.


Pasi Seppänen, apuvalmentaja
Maaningan Mahdissa vuodet 2012-2019 viettänyt Pasi aloittaa nyt toisen kautensa naisten Mestaruusliigajoukkueen ohjaksissa. Vuoden tauko lentopallosta toi Pasin naisten lentopallon pariin ja mitä ilmeisimmin kipinä valmentamiseen roihuaa edelleen. Harjoittelu tulevaa kautta varten on jo aloitettu ja hyvältä tuntuu!

“Eka kausi antoi oppia oikein olan takaa. Mestarivelho-Lehtoselta tuli semmoinen määrä tietoa lajista, että oksat pois! Kausi oli menestyksen suhteen haastava mutta täytyy ihailla pelaajien motivaatiota treenata ja pitää yllä joukkuehenkeä. Se oli myös yksi syy siihen, miksi halusin jatkaa Puijossa myös tällä kaudella. Toinen syy on sitten menestyksellinen. Edellisestä kaudesta jäi sopivasti hampaankoloon, joten motivaatio joukkueen kehittämiseen on todella suuri.”


Johanna Lehtonen, fysiikkavalmentaja
Johanna on ollut Puijon naisten mukana Mestaruusliiga-taipaleen alusta asti. Monipuolisen ammattitaidon fysiikkaharjoitteluun omaava valmentaja näkee tämän kauden erityisenä etuna sen, että joukkueen runko pysyi samana. Helpompi jatkaa, kun pelaajille ovat jo lähes villeimmätkin liikkeet ja harjoitteet tutut niin salin kuin urheilukentänkin puolella.

“Mukava jatkaa tutun tiimin kanssa ja vahvistuneiden taustajoukkojen ansiosta saadaan kehitettyä toimintaa entisestään ammattimaisempaan suuntaan.

On vahvuus, kun joukkueen runko pysyy kasassa ja päästään jatkamaan urheilijoiden kehittymistä. Työnteko ensi kautta varten on päästy aloittamaan jo hyvissä ajoin ja kesä treenataan kovaa pääpainon ollessa fysiikkaharjoittelussa. Mahtavaa, että suurin osa pelaajista on Kuopiossa lähes läpi kesän ja treenaaminen porukassa onnistuu heti alkuun. Kannustava ilmapiiri luo suotuisat olosuhteet kehittymiselle.”


Tero Hartikainen, joukkueenjohtaja
Siilinjärveltä lähtöisin oleva mutta jo hyvin kuopiolaistunut Tero, on lahja lentopallon päävalmentajille. Useamman vuoden Kuopion miesten lentopallojoukkueiden taustalla vaikuttanut mies on saatu vihdoin Puijo Wolleyn riviin! Lentopallon pariin Tero löysi, kun hänen poikansa aloitti lajin harrastamisen Puijo Wolley Junioreissa. Näin pojalla alkoi lentopalloura ja isälle löytyi eturivin paikka vaihtopenkiltä joukkueenjohtajan roolissa. 

Kysyimme Terolta mm. hauskinta oppia vuosien varrelta, inspiraation lähdettä viime kaudella vietetyn välivuoden jälkeen ja ajatuksia naisten lentopallon puolelle siirtymisestä. Tässä hänen vastauksensa: 

“Yhtenä hauskimpana muistona tulee mieleen mm. sellainen, kun joskus menneinä vuosina ei välttämättä kannattanut voittaa päävalmentajaa korikisassa pelipäivänä, vaikka se viikolla olikin iha ok. Viime kausi tuli vietettyä vapaalla joukkueenjohtajan hommista mutta nyt, kun Matti kysyi, niin en hoksannut kieltäytyä. Olihan toisaalta yhteiskuntapalvelua vielä suorittamatta! Tähän mennessä en ole osannutkaan miettiä eroa naisten ja miesten lentopallon välillä. Minun toimeni valmentajien apuna ovat varmastikin samoja ja käytännön kokemuksen opettamia. Oman alansa osaajia ja ammattilaisten toimintaa on aina hieno seurata, oli kyseessä mikä tahansa.”

Tervetuloa mukaan Terollekin ja ei muuta, kun täyttä höyryä eteenpäin!




Sopimustilanne:

Anni Toivonen, passari
Venla Hyttinen, passari
Emilia Kääntä, yleispelaaja
Hilkka Hujanen, yleispelaaja
Sanni Määttä, yleispelaaja
Eveliina Smolander, keskitorjuja
Pihla Pohjola, keskitorjuja
Pilvi Kettunen, keskitorjuja
Henna Minkkinen, libero
Petra Sahlberg, libero

Jukka Lehtonen, päävalmentaja
Pasi Seppänen, apuvalmentaja
Johanna Lehtonen, fysiikkavalmentaja
Tero Hartikainen, joukkueenjohtaja