Puijon kausi toi kultaa ja hopeaa
25.4.2026
Mestaruusliigan runkosarjan oltua kahden kauppa Pölkky Kuusamo oli lopulta vahvempi loppuottelusarjassa. Vaikka kyyneleet täyttivät hopeamitalistien silmät Kuusamon lauantai-illassa, ei cup-kullan ja liigahopean tuonutta kautta voine pitää suurena pettymyksenä.
Kuvat 2. ja 3. loppuottelusta: Päivi Vestala

24.4. Pölkky 3 - 1 Puijo (25-19, 25-21, 21-25, 25-20)
Perjantain neljännessä loppuottelussa kotijoukkue Pölkky aloitti itsevarmasti: 11-6 neljän ässän ja tehokkaiden hyökkäysten ansiosta. Puijo pääsi lähimmillään kahden pisteen päähän ja erä selvästi emännille 25-19. Toisen erän alussa kuopiolaiset olivat sisuuntuneet ja ottivat johdon, mutta Pölkky tavoitti etumatkan 6-6 ja eteni samoja latuja erävoittoon 25-21 asti. Kolmatta erää Puijo johti alusta asti. Pölkyttäret pääsivät parhaimmillaan pisteen päähän ja erän lopulla saivat uudestaan hieman kavenneltua johtoa, mutta voitto napsahti luvuin 25-21. Tiukan alun jälkeen neljäs erä repesi pahasti Pölkyn hyväksi. Puijo kuitenkin kampesi itsensä pisteistä 21-13 hieman kauniimpiin lukuihin 21-19 asti, mutta Pölkky oli lopussa vahvempi: 25-20.
Puijon parhaat:
Subotic 16/+7
Tikka 13/+7
Vuorenmaa 9/+6

25.4. Pölkky 3 - 2 Puijo (20-25, 25-13, 25-20, 16-25, 15-9)
Yön yli nukuttuaan areenalle palasi voitontahtoinen Puijo. Ottelun alussa Pölkky johti hetken, mutta vieraat painelivat ohi. Puijo hallitsi ja Nea Suboticin hyvä syöttövuoro varmisteli sekä Ella Peltomaan torjunta varmisti voiton 20-25. Toisen erän alkuun Puijolta nähtiin pari hienoa torjuntaa. Erän keskivaiheilla tuli voittoja pitkistä taistelupalloista, mutta ne eivät kantaneet ja erä meni ohi 25-13. Pitkän erätauon jälkeen synkkä hetki jatkui vielä jokusen pisteen, mutta sitten Puijo löysi avaimet kotijoukkueen horjuttamiseen. Keltapaidat johtivat parhaimmillaan kolmella pisteellä, mutta tasatilanteesta 19-19 Pölkky eteni 25-20 -voittoon. Tauon jälkeen Puijon torjunta alkoi toimia hyvin, ja se aiheutti Pölkylle harmaita hiuksia. Passari Liina Rädyn toisen torjunnan jälkeen pisteet olivat jo 4-11. Vastustaja ei päässyt lähellekään ja erästä tuli voitto 16-25. Pätkäerä oli tasoissa 6-6, mutta seuraavan pisteen pitkä palloralli päättyi Pölkylle. Puijo ylsi kavennuspisteellä vielä tilanteeseen 8-7, mutta sitä seurasi tukku virheitä, Pölkyn ässä ja torjunta. Erä ja kultamitalit menivät emännille 15-9.
Puijon parhaat:
Aronen 17/+9
Subotic 16/+8
Räsänen 10/0
