Vampula voittoon 1-3, kova loppukiri ei riittänyt

28.2.2021

Ottelun aloitukseen Anni, Jooa, Hilu, Emppu, Eve, Pilvi, Pepi ja Ansku. Vampulalta Viljanen, Milton, Jantunen, Lofton, Ollonen, Riikonen, Niemelä. Aloitus lähti Puijolta vahvasti ja hyvä syöttöpelaaminen teki Vampulan pelistä helpompi lukuista. Vastustaja pääsi paremmin peliin mukaan erän edetessä ja puolessa välin oltiin tasoissa. Erän lopussa ei saatu riittäviä tehoja irti ja kaksi ässää ratkaisi erän Vampulalle 21-25 lukemin.

Toiseen erään samat kuusikot kentälle. Erää lähdettiin viemään päättäväisesti ja onnistumisia tuli laajalla rintamalla. Vampulalla tuli vaihtoja ja aikalisiä, erän puolessa välissä vielä selvä johto. Vampulan kiri alkoi erän loppua kohden ja vastustaja pääsi jo iholle, kunnes hyvä loppu toi erän Puijolle 25-21.

Kolmannessa alkupuoli erästä oli tasaista vääntöä, jonka jälkeen Puijon puolelle alkoi kasaantua lisää virheitä. Vampula käytti paikat ja vei erän selvästi 18-25.

Neljänteen erään Vampula jatkoi kovalla syötöllä. Puijolle tuli virheitä ja vastustaja hyökkäsi hyvällä prosentilla. Ero kasvoi jo 8-16 tilanteeseen, aikalisät ja vaihdot oli käytetty. Even syöttövuorolla Puijo kiri eroa umpeen muutaman pisteen ja siitä eteenpäin taisteltiin voitosta ottamalla puolustuksien kautta pisteitä ja oltiin jo niin lähellä viedä erää. Hienon taistelun jälkeen pari virhettä helpoissa palloissa ja vastustaja rankaisi surutta ja vei erän 23-25.

Kovasta taistelusta huolimatta tappio pelistä josta vain voitto kelpasi. Ei oltu riittävän kovia niillä hetkillä kun ottelua ratkaistaan, eikä tasaisuus vain riitä, kun liigan taso on sen verran kova. Ottelun kovin vastustajalta hakkuri Milton ja Puijolta palkittiin Keskon palkinnoin hienon iltapuhteen tehnyt Hilkka Hujanen. Keskiviikkona kauden päätöspeli edessä, jonka jälkeen isompien analyysien aika.


Pelaaja- ja valmentajakommentit

Jukka Lehtonen Puwo
- Kaksi ja puoli erää oli todella hyvää palaamista. Kolmas erä karkasti. Niin sanottu flow-tila tuli liian myöhään. Emme ansainneet voittoa, kun emme pystyneet ottamaan sitä.

Darko Dobreskov, LP-Vampula
- Tiesimme pelin tiukaksi, koska Puijolla oli vielä mahdollisuudet jatkopeleihin. Tarkoituksena oli pelata mahdollisimman hyvin ja saada hyvä pohja playoffeihin. Peli oli välillä hermostunutta, mutta kääntyi meille.

Hilkka Hujanen, Puwo
- Taistelimme hyvin loppuun asti, hyökkäsimme niin että kynnet lähti pallon mukaan - mutta sekään ei riittänyt.. Nyt harmittaa todella paljon!

Taylor Milton, LP-Vampula
- Mukava peli meiltä. Ylämäkeä ja alamäkeä. Kova viikon jälkeen saimme pelin kasaan ja voiton pelistä.


Tilastot

Puijo Wolley - LP-Vampula
1-3 (21-25, 25-21, 18-25, 23-25)
Puijo: Hujanen 23/+13, Hänninen 13/+9, Kääntä 12/+1
Vampula: Milton 22/+11, Jantunen 14/+11, Lofton 13/+11
Ässät 10-11, syöttövirheet 11-9, torjunnat 5-5, hyökkäys% 35-39, vastaanotto% 49-44

Pistekilpailu:
3 Milton LP-Vampula
2 Hujanen Puijo
1 Hänninen Puijo

PROlibero
Niemelä LP-Vampula