Rantasalmelta maailmalle lentopallon perässä

Ensikosketukset lentopalloon on otettu Rantasalmen yläasteen salissa Tiermassaaren Tyrskyn lentopallovuorolla. Isä ja sisarukset olivat saaneet Jukan houkuteltua mukaan pelailemaan. Siellä palo lentopalloon syttyi ja vierailusta kyseisellä vuorolla tuli viikottainen rutiini. Koko perhe on ollut merkittävänä tukena koko lentopallotaipaleen ajan. Isä kuskasi harjoituksiin ja perhe kävi katsomassa pelejä, missä ikinä Jukka pelasikaan.

Vasta lukiosta päästyään Jukalle valkeni, että hänestä saattaisi tulla hyvä kansallisen tason pelaaja. Lukion päättymisen jälkeen hänen oli nimittäin tarkoitus lähteä opiskelemaan Tampereen yliopistoon, mutta Lauri Hakala sai hänet houkuteltua Saksaan pelaamaan. Saksasta kotiuduttuaan usko omiin kykyihin nousi entisestään ja henkilökohtaiset tavoitteetkin asetettiin korkeammalle.

Jukan ura lentopalloilijana olikin kunnioitettava. Yli kolmekymmentä eri maata, jossa hän on pelannut lentopalloa ja 200 maaottelua, joista osa maajoukkueen kapteenina. Mestaruuksia on kertynyt mukaan niin Suomesta kuin Sveitsistäkin – molemmista kaksi kertaa. Lisäksi cup-mestaruuksia löytyy Suomesta ja Sveitsistä. Saavutuksista kirkkaimmaksi hän kuitenkin kokee 9:nnen sijan MM-kisoissa senkin takia, että se tuli saavutettua sellaisella porukalla, jonka kanssa hallilla paiskittiin hommia yhdessä useamman vuoden ajan.

’’Kova työnteko teki minusta sen pelaajan, joka pelaajaurani huipulla olin. Tiesin, etten ole pisin enkä voimakkain, mutta päätin tehdä kaiken niin hyvin, ettei tarvitse myöhemmin jossitella.’’

Pelaajauran loppu ja valmentajauran alku

Aktiiviura loppui vuonna 2019 Savo Volleyn riveissä ja pari kuukautta kauden päättymisesta Puijo Wolley uutisoi uudesta valmentajastaan. Jukka oli päättänyt uransa lopettamisesta jo ennen kuin kevään viimeisiä pelejä oli edes pelattu. Tuolloin tarkoituksena oli keskittyä viimeistelemään ammattikorkeakouluopinnot, jotka ovat kestäneet yli kymmenen vuotta. Viimeisten pelien jälkeen eteen tuli kuitenkin päätös siitä, haluaisiko hän lähteä valmentamaan Puijo Wolleyn naisia. Hetken tuumailujen jälkeen vastaus oli kuitenkin selkeä. Jos omia siipiään haluaisi kokeilla valmentajana, olisi se tehtävä heti pelaajauran jälkeen, jotta omat muistot ja opit eivät kerkeä unohtua.

Valmentaminen on pitkäjänteistä työtä, eikä välttämättä tuota heti hedelmää eikä haluttua tulosta. Tällä hetkellä kuitenkin näyttää siltä, että valmentaminen on juuri se juttu, mitä hän haluaa tehdä ja missä hän haluaa tähdätä korkealle. Sekä ulkomailla valmentaminen että maajoukkuetoiminta kiinnostavat. Valmennuksessa ylipäätään isoin tavoite on pelaajien kehittäminen. Siinä on otettava huomioon pelaamisen ja arkielämän yhdistäminen niin, että kumpikin osa.alue toimii ja on mielekästä. Moni pelaaja kuitenkin opiskelee tai käy töissä, joten tasapainon löytyminen on tärkeää, jotta homma toimisi parhaalla mahdollisella tavalla. Samalla pyritään luomaan sellaista toimintatapaa, että sekä joukkue, valmennusjohto että taustahenkilöt miettivät tavoitteet yhdessä. Puhalletaan aidosti yhteen hiileen ja kaikki tekevät töitä sen eteen, että päästään lopulta sinne, minne halutaan.

Pelaajien kehittäminen motivoi Jukkaa. Menestyneenä lentopalloilijana hänellä on pelaajille paljon annettavaa siinä, kuinka omalla urallaan pääsee eteenpäin ja miten itseään pystyy kehittämään pelaajana. Jukka myös tietää voivansa itse oppia pelaajilta paljon. Hän kokee mielenkiintoisena haasteena, kuinka saada 12-14 erilaista pelaajaa ja persoonaa työskentelemään täysillä yhteisen tavoitteen eteen.

Yhtä tiettyä valmentajaesikuvaa Jukalla ei ole, mutta tiettyjä piirteitä hän arvostaa omissa aikaisemmissa valmentajissaan. Mauro Berrutossa hän arvosti auktoriteettia ja sitä, kuinka hänen sanojaan kuunneltiin ja pidettiin tärkeinä. Daniel Castellani taas oli stressittömyyden perikuva. Harjoituksissa tehtiin kaikki täysillä ja vapaa-aika käytettiin rentoutumiseen. Juniorivalmentajista hän mainitsee Keijo Mannisen, joka otti kaikki pelaajat aina huomioon. Kaikissa heissä on piirteitä, joita Jukka haluaa mukaan myös omaan valmennukseensa. Hän uskoo siihen että auktoriteettia ei saavuteta huutamalla, vaan vuorovaikutteisuudella ja tiedon määrällä sekä laadulla.

Valmentajana Jukka on kuitenkin vielä kovin nuori, joten tästäkin syystä mieleenpainuvia kokemuksia ei vielä hirveästi ole. Siirtyminen miesten joukkueissa pelaamisesta naisten valmennustoimiin on kuitenkin saanut huomaamaan muutamia hassuja eroja: miesten puolella harjoituksissa ei ikinä kuullut sanoja ’’hei, sulla on uutta kynsilakkaa’’,  ulkoreenit ei koskaan keskeytyneet siihen, että jossain juoksee kissa, eikä puolustusreeniä haitannut se, että jonkun hiukset tulevat silmien eteen. Nämä hän kokeekin mieleenpainuvimmiksi kokemuksiksi vielä tällä hetkellä.

Sukkasillaan valmentamisesta on tullut Jukan tavaramerkki. Tapa on aiheuttanut hämmästystä lentopallopiireissä. Kysyttäessä aiheesta Jukka kertookin, että tälle on luonnollinen selitys. Pelaajauransa aikana kenkien käyttö aiheutti hänelle ongelmia useaan otteeseen, minkä vuoksi hän tepustelee nykyään mieluummin paljain varpain tai sukkasillaan.